perjantai 26. heinäkuuta 2013

Pienyhtiö Ruotsista

Sijoituspäiväkirja

Maaliskuu 2012

Helmikuun lopussa etsin sopivaa ETF sijoituskohdetta. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä lopulta päädyin kehittyvillä markkinoille sijoittavaan osinkoja painottavaan ETFään. Vaikka rahaston hinta oli pitkään suunnannut ylöspäin, olivat osingot ja kehittyvät markkinat houkutteleva yhdistelmä. Kuun puolivälissä sijoitusten arvo kolkutteli vihdoin 50 000 euron rajaa. Vuoden tavoitteeseen matkaa oli siis 5000 €, mikä tarkoitti 10 prosentin kasvua. Salkun ollessa yli 6000 euroa plussalla ja osinkokevään ollessa edessä tavoite oli saavutettavissa.

Uutena sijoituskohteena tutkin ruotsalaista DIBS Payment Servicesiä. Internet kaupankäynnin maksujärjestelmiin erikoistuneen pienyrityksen kasvuhistoria ja –näkymät, yhtiön osinkotuotto (4,5 %), Internetkaupan kasvutrendi sekä houkutteleva arvostustaso houkuttelivat sijoittamaan osakkeeseen. Vahva markkina-asema Pohjoismaissa tekivät lisäksi yhtiöstä mahdollisen ostokohteen toimialalla, jonne useat kansainväliset yritykset pyrkivät. Ostin osaketta 19.3.


Lisäsijoitusta suunnittelin jälleen Johnson&Johnsoniin, jonka osinkotuotto oli historiallisesti hyvällä tasolla (3,5 %). Tätä ajatusta pönkitti myös tarkoitus myydä Orion sekä Tieto, joiden pitkän aikavälin näkymät ja kilpailukyky eivät vaikuttaneet lupaavilta. J&J:n vaikeudet muutamien tuotteiden kanssa sekä huhut Buffettin kärsivällisyyden loppumisesta ja halusta myydä omistamansa J&J:n osakkeet. 

Amerikkalaisista osakkeista tarkkailin myös kansainvälistä toimistotarvike jälleenmyyjää Staplesia. Vaikka osakkeen kurssi makasi historiallisesti alamaissa, näin osakkeessa tulevan Dividend Achieverin. Yhtiö on maksanut osinkoa vasta lyhyen aikaa (vuodesta 2004), mutta on kasvattanut sitä tasaisesti ja säilyttänyt maksuasteen hyvin alhaisena (~30 %) investoiden kansainväliseen kasvuun. Verrattuna pääkilpailijoihinsa Staples oli kannattava sekä kooltaan huomattavasti suurempi. Alhaisen katteen volyymi-bisneksessä koko oli tärkeä tekijä oston, logistiikan ja volyymin kannalta. Yritys oli lisäksi yksi suurimpia Internet toimijoita Yhdysvalloissa. Maaliskuussa osakkeen kurssi nousi houkuttelevalta 15 euron tasolta viikossa 16 euroon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti